007. Viikonlopun hyöty & huvi

Huomenta!

Tässsä juon aamuteetäni ja nakerran vielä viimeisiä muruja aamupalastani! :)  On tämä arkeen paluu vähän hidastempoista, ainakin kun en saanut unta ja valvoin ehkä puoli kuuteen. Todella toivon, että uni tulisi hyvin tänään illalla. 

Viikonloppu oli kiva! Hommasin salikortin! Se ei ollut mitenkään suunnitelmissa, tai itseasiassa koko kuntosali, mutta olin yhdistyksenhommissa soveltavan liikunnan -tapahtumassa, ja kahvittelu lomassa kuntokeskuksen tiloissa tulin mainneeni, etten ole täällä ikinä käynytkään, joten ystäväni johdatteli mut kuntosali puolelle. Siellä olikin hetkessä jo vetämässä käsiä laitteessa ohjatusti. Mulle kerrottiin, että  joka toinen perjantai olisi ohjattu tunti ja saisin mukaani kolmen kerran ilmaisen kortin! No mutta, mikäs siinä! Niin tämä tyttö lähti ulos kuntosalikortin kera. 

Muutenkin itse tapahtuma oli kiva. Oli aktiviteetteja joka lähtöön. Mm. uimista, keilausta, jousiammutaa, laserammuntaa(?), boccia ja erikoispyörän kokeilua. Itse olin INFO:ssa istumassa ja juttelemassa ihmisille. Kyllä siellä kävi paljon porukkaa. 

Illalla juhlittiin ystävien kihlajaisten jatkoja mm katsomalla "Haluatko Miljonääriksi"-ohjelmaa. Se oli hulvaton. :D Sitten lähdettiin baariin katsomaan kun ihmiset lauloi karaokea ja sekoili minkä ehti. Itsehän olin kiltisti kokislinjalla.  

Tämä viikko on koulun osalta työtäyteinen. Essee pitää tehdä bilsasta, matikan  tehtävät, äikän kurssin aloitus ja Kauhujen ihmiskokeen jatkaminen. Tämän viikon elokuva on "Uhrilampaat" Kyllä pelottaa jo valmiiksi paljon! :D

NIIIN! Ajattelin laittaa näin maanantaisin tähän tuolta Last.fm:sta  viime viikon soitetuimman biisin. On sitten kiva vuosien päästä lukea tätä ja palata  menneisyyteen.

Biisi on:  Elias Kaskinen & Päivän Sankarit - Irti
 Kuuntelin viime viikolla sitä 23 kertaa. 

006. Kun rahaa palaa

Tämä keittiöpöytä on tällä hetkellä täysi kaaos. Koulukirjat ja -tarvikkeet lojuvat vain muiden tavaroiden seassa, mutta pian mä piilotan ne reppuun ja saan aloittaa viikonlopun vieton.
Mietin myös mitä tekisin tämän blogin kanssa? Mä tykkään paljon kirjoittaa tätä, mutta meneekö mun into pian jos vaan päivitän tätä koko ajan alkuhuumassa? Päätin siis että en julkaise uusia postauksia ennen maanantaita. Jos innostun kirjoittamaan niin laitan ne ajastukselle tulemaan milloin tulee sitten.


Tänään oli kiva päivä taas. Aloitettiin kouluprojekti "Kauhujen ihmiskoe", katsomalla kauhuleffa. Tutkin miten se vaikuttaa minuun ja mun kanssakatsojiin. Leffa oli Jacobin painajainen ja se oli ihan hyvä. Vihaan kauhua ylikaiken, mutta selvisin tuosta hengissä.
Leffan jälkeen alettiin suunnitella ensiviikon koulujuttuja ja tajusin ettei mulla ole uutta äikän kirjaa, kiitos uuden opetussuunnitelman! Lähdettiin sitten kaupunkiin ostamaan se, ja kolmen tunnin päästä tultiin kotiin kassit täynnä tavaraa, hups! :D

Nyt alkoi jotenkin väsyttämään, joten siivoon pöydän ja meen nukkuun. Huomena en tee yhtikäs mitään.

pus.

005. Hiljaisuus yössä ja rauha

Välillä sitä on syystä tai toisesta ylhäällä todella aikaisin. Tarkoitan nyt sitä, että on joko valvonut koko yön tai herännyt aamuyöstä.
Mulle kävi tänään tuo viimeeksi mainittu. Heräsin kello 4.50. Olisin todellakin halunnut nukkua pidempää, mutta tunnin pyöriessä sängyssä, kissan pomppiessa samalla päällä, tulin tulokseen nousta ylös.
Täytyy sanoa tykkääväni niistä hetkistä, kaikki nukkuu ja mä olen vaan keittiön pöydän ääressä kuuntelemassa hiljaisuutta. Mistään ei kuulu yhtään mitään, ei ovien availluja, ihmisten höpinöitä käytävässä, kissojen tai mieheni touhuja. Tämä talo on tosi elävä päivisin. Huonoista tiivisteistä ovissa johtuen, tuntuu että jokainen puheääni kuuluisi oikeasti meidän eteisestä.

 En osaa etsiä niitä hetkiä, ne vaan tulee.  Esimerkitsi huomasin joskus musiikkiterapiassa olevani omissa ajatuksissani monta monta minuuttia kun kuuntelimme jotain musiikkia. En pääse síihen tunnelmaan jos nyt vaan laittaisin musiikkia, se tunne on niin ainutlaatuista, ehkä juuri sen takia tunnen itsesäni täyttä rauhallisuutta. 
Uskon siihen, että se tunne tulee juuri silloin kun itse tarviin sitä, silloin kun olen uupunut henkisesti, silloin kun ei vaan enää jaksa.  Se tila, johon pääsen aina, lataa mun henkisiä akkujani, ja antaa mulle voimaa ja energiaa. Joillekkin se voi olla joku muu asia, esim. liikunta. 

Yöllisten hetkien kääntöpuoli. Vaikka rakastankin hiljaisuutta ja yötä, niin tämä väsymys on ihan kauheaa. Parin tunnin heräämisen jälkeen se aina iskee, juuri silloin kun kello on jo niin paljon ettei voi enää mennä takaisin nukkumaan. Ja se olisikin iso virhe, silloin ei nimittäin enää jaksa nousta ylös kun on nukahtanut uudeelleen.

Olipas jotenkin sekavasti kirjoitettu, mutta pääasiahan tässä on se, että saan purkaa ajatuksia ja tunteitani. :) 

pus. 

004. Sokeriton kuu

Näinä kuutena edellisenä päivänä teeni on maistunut hieman erilaiselta, vahvemmalta. Syy löytyy syyskuusta, ja siitä että mä sain päähänpiston pitää sokerittoman syyskuun! Yritin vissiin jo viime vuonna, ehkä kai?? Kuitenkin olen varma etten onnistunut, koska varmasti muistaisin tollasen onnistumisen. :D 
Nyt on siis kuudes päivä menossa, ja ihan hyvin menee, jopa yllätytävän hyvin, siihen nähden, että sokeri mulle on henki ja elämä, esimerkiksi teessä. 
Karkkia tai suklaata en tykkää paljon edes syödä, mutta kaikki leivonnaiset, kakut, letut, piiraat, jäätelöt, vanukkaat, makeat juomat... Lista on loputon. 

Kakusta puheenollen sorruin kyllä kolmantena päivänä ottamaan naapurilla synttärikakkua palasen, mutta mä puolustaudun sillä että oli synttärit. On epäkohteliasta jättää kakku syömättä ja se oli PRINSESSAKAKKUA!! Kuka voisi vastustaa sitä??? :D En ainakaan mä mistään hinnasta, on se vaan niin herkkua. Sitä paitsi mä säädän itse säännöt tälle jutulle, joten tollanen ei haittaa yhtään. 
Kun laihduttaa tai tekee tälläisiä tempauksia, ei pitäisi ottaa sitä liian vakavasti, muuten menettään motivaation ja innon. Itseni tuntien, jos olisin vaan  nähnyt sen kauniin vihreän kakun ja jättänyt syömättä, olisi se jäännyt mieleeni niin paljon, että olisin havahtunut illalla syömässä sitä kaunista vihreää kakkua kotona itsekseni, mulkoillen samalla pahasti miestäni joka edes vilkaisee MUN kaunista vihreää  kakkua. (mun kakkuuhan ei kosketa...mur...) :D 
Näin oli siis parempi. 

Mitäköhän mulla olisi vinkkejä sokerihimoon? 

- Hedelmät
- Vesi
- Säännöllinen ruokarytmi ettei tule nälkää
- Herkkujen piilottaminen kaappiin, roskiin tai paikkaan josta ei ylety
- Karkkihyllyjen ja muidenkin herkkupaikkojen välttely
- Purkka
- Lenkkeily tai joku muu aktiviteetti, joka vie ajatukset pois

Siinähän noita olikin. Toki jos tahtoo käyttää makeutusaineita niin sellasia tuotteita, mutta en suosittele yhtään. Siihenkin jää yhtä paljon koukkuun ja hyöty on sitten ihan mitätön. 

Jos lähdette mukaan, niin muistakaa rento ja positiivinen asenne. (voitte hellittää siitä kauniista vihreästä kakustanne hetkeksi.. ;)) 

Ja olkaa ylpeittä itsestänne vaikka kahdesta päivästä, jos ette pysty enempää. 

pus.

003. Runoja mä metsästän

Harratuksistani voisin kertoa täällä vähän laajemminkin. Otetaan yksi harrastus kerrallaan. Tänään voisin puhua vaikka runoistani. Tehän jo tiesitte kirjoittamisesta. Ficcien ja novellien lisäksi kirjoitan myös runoja. Ensimmäinen runoni oli varmaankin ala-asteella, toisten tehdessä jotain koko luokalle esitettävää ryhmissä, mut laitettiin kirjoittamaan runo. En muista miksi en voinut osallistua siihen mitä muut teki, mutta niinpä kirjoitin runon nallesta! :D En myöskään  muista miten se meni, mutta muistan tasan tarkkaan, että se oli vaikeaa keksiä mitään! Sitten vielä piti esittää koko luokalle se, oh my! :D 

Varmaan samoihin aikoihin kun aloin kirjoittamaan, tuli runotkin osana siihen. Niitä kehtasin jopa julkaista. Niistä olin ylpeä ja tyytyväinen sisältöön. Runoihin oli myös helppo purkaa ajatuksilla, sillä hetkellä. Teini-angstina ne olivatkin todella synkkiä. :D
Nykyään en kirjoita oikein usein enää... Niitäkin pitäisi taas alkaa kirjoittamaan. Koitetaanpa nyt heti tässä! 

Olen innossani

tunnen lämmön sisälläni 

tunnen miten se kasvaa ja kasvaa

se tuo hymyn 

se tuo taas minut

minä olen tässä

Juuri se joka katosi

pimeyteen

tietämättömyyteen 

Siihen paikkaan 

josta oli vaikea löytää 

 takaisin 

Löysin kartan,

valon joka johdatti

Pelastusrenkaan

Tarraudun viimeisillä 

voimilla

joita on jäljellä

Nousen

Tulen takaisin 

vahvana 

Pelastukseni 

Sanat

päässäni

Sanat, jotka ovat olleet kauan 

lukittuina ovat taas

vapaita

Olen takaisin

Minä 

Kuten huomata saattaa, runojeni tyyli on hyvin vapaa. Kirjoitan vaan mitä tulee mieleen, mitä tunnen sillä hetkellä. Jos haluatte lukee lisää niin menkää.... Tässä kohtaa mä olin etsimässä mun runosivua,  mutta se onkin näköjään poistettu liian vähäisen käytön takia... *tähän kohtaa tuhat kirosanaa* 

MUTTA, onneksi olen kirjoittanut ja julkaissut niitä sinne foorumille, joten voisin niitä etsiä sieltä joskus ja pitää toivoa, että olen laittanut sinne mun parhaimmat! Parhain on onneksi tallessa. Siitäkin myöhemmin lisää sitten joskus myöskin. Nyt pitää mennä kysymään  ystävältä, joka myöskin kirjoitti sinne sivuille, onko nekin hävinnyt??

edit// Pakkohan mun oli tehdä sinne uusi tunnus, mutta en pystynyt lisämään  kuin 10 runoa päivässä, joten siellä on nyt 20 runoa. Loput tulee sitten kun saan ne sinne :D Siellä on paljon mun teini runoja, synkkiä kun mitkä, mutta silloin oli synkät ajat... Joten  menkäähän LUKEMAAN! 
P.S. Runoni on siis siellä sivun alhaalla, ihan vaan jos ette löydä.. :D


pus.  

002. Mitä mä täällä teen?

Halusin tulla vaan tänne höpöttämään ja miettimään mitä tämä blogi on? Miksi halusin tehdä tämän ja mikä mun historia blogien suhteen? 
Aluksi voisin kertoa, miten rakastin noin kymmenen vuotta sitten kirjoittamista. Olin kai ihan kohtalaisen hyväkin siinä, en vain silloin uskonut itseeni. Kirjoitin fanfictionia, eli lyhyemmin ficcejä. Teininä olin hurahtanut Taru Sormusten Herrasta -elokuviin ja olin keskustelu foorumissa, jossa niitä olisi voinut julkaista. En kumminkaan ikinä kehdannut, sillä mielestäni siellä oli niin paljon parempia kirjoittajia, joten laitoin ne piiloon enkä ikinä julkaissut. Nyt harmittaa niiden piilotettujen kirjoituksien puolesta, jotka hävisi bittiavaruuteen kun koneeni hajosi. 

Sitten blogien pariin. 
GreatestJournaliin, myöhemmin LiveJournaliin olen kirjoittanut epäsäännöllisesti  vuodesta 2001, eli monta monta vuotta. GreatestJournal kaatui vuonna 2007 ja arvata saattaa hävisikö mun kuuden vuoden postaukset? Olisi kylläkin ollut mahdollisuus kopioida ne, mutta en sitten jaksanut. Olisi niin kiva lukea niitä! Tyhmä mä! :D Kuitenkin Live on ollut mulle tärkeä kirjoituspaikka, ja aion sinne jatkossakin kirjoittaa. Sitä ei pysty lukemaan kuin puolitutut, joten se on se paikka jonne kirjoitan kaiken suoraan ja mitään piilottamatta. Sinne oon kirjoittanut vuodesta 2007 tähän päivään mennessä 494 postausta elämän iloista ja suruista, eli  sitä materiaalia on paljonkin kertynyt vuosien varrelta. Parasta on välillä käydä lukemassa jo unohtuneita muistoja ja päiviä. :) Ehkä joskus laitan tännekin jotain postauksia.
Olen myös tehnyt monia eri blogeja, mutta ne ovat aina jääneet johonkin. 

Eli tämä ei ollenkaan ole vierasta. 

Miksikö sitten TAAS halusin tehdä uuden? Lähiaikoina olen lukenut muiden blogeja ja olen ihaillut miten ihmiset pystyvät kirjoittamalla vangitsemaan lukijansa ja kertomaan elämästä niin hienosti. Miksi mäkin en kokeilisi? 
Elämässäni on tällä hetkellä muutosten tuulia ja päässä paljon ajatuksia, joita haluan jakaa! 
Lisäksi tarvitsen elämääni uuden harrastuksen, ja mikä parasta, tässä harrastuksessa voi samalla juoda kuppitolkulla teetä!! 
Suurin syy kumminkin on se, että halun "tutustua" itseeni. Eilen nimittäin kirjoitin pitkän sepustuksen Facebookiin ja Liveen, siitä mitä mulle kuuluu. Kirjoittaessa havaitsin itsestäni uusia juttuja, joita en edes tullut mieleenkään, eli tämä on myös terapiaa mulle.

Tätä lukiessa voi odottaa höpinöitä elämästä, painonpudotuksesta, koulusta, kirjoista, sarjoista, elokuvista 

Niin ja jos teksti vähän tökkii, on outo tai virheitä täynnä, johtuneen hahmotushäiriöstä, jonka omistan. Välillä on siis vaikea miettiä mikä näyttää hyvältä - saahan sen anteeksi? :D

Blogini ei todellakaan tule sisältämään meikkeihin, muotiin tai mihinkään sellaiseen liittyvää. En ole sellainen tyttö, vaikka tykkäänkin välillä sellaisia blogeja lukea. 

pus.    

   

001. En huuda sun perään...

Otsikon teksti on Antti Tuiskua. Välillä on biisejä jotka vaan uppoaa syvälle ja saa kunnon tunnemyrskyn päälle. Tälläkin on oma tarinansa, ehkä siitä sitten joskus toiste. 

 Niiin, moi vaan kaikille lukijoille tai kuuntelijoille. (Joku ehkä voi lukea tätä ääneen, kaikki pitää nykyään ottaa huomioon, ettei vaan syytetä syrjinnästä! ;)) 

Olen täällä Annika, muualla mulla on eri nimi, moniakin, mutta täällä mä haluan olla Annika. Nimi ei kumminkaan määritä kuka tai mikä olen. Toisinaan välillä on itsekin mietittävä kuka olen. Perustiedot ovat kumminkin helppo kertoa:

-Parin kuukauden päästä 29-vuotias
 -Kokkolassa asuva, kotoisin muualta
-Aviovaimo
-Kolmen kissan omistaja
-Musiikin suurkuluttaja
-Kirjoja ahmiva, fyysisesti kuin henkisestikin
-Ikuinen haaveilija
-Opiskelija aikuislukiossa 
-Teetä rakastava
-Oudon huumoritxajun omistava

Siinä noita oli jotakin, eli voisi kuvitella olevani ihan perusmimmi Kokkolassa. Tiedä sitä sitten, pitääkö paikkaansa. :D 

En ala jaaritella nyt enempää, vaan lähden keittämään ties monetta kuppia teetä. 

pus.