sunnuntai 4. syyskuuta 2016

002. Mitä mä täällä teen?

Halusin tulla vaan tänne höpöttämään ja miettimään mitä tämä blogi on? Miksi halusin tehdä tämän ja mikä mun historia blogien suhteen? 
Aluksi voisin kertoa, miten rakastin noin kymmenen vuotta sitten kirjoittamista. Olin kai ihan kohtalaisen hyväkin siinä, en vain silloin uskonut itseeni. Kirjoitin fanfictionia, eli lyhyemmin ficcejä. Teininä olin hurahtanut Taru Sormusten Herrasta -elokuviin ja olin keskustelu foorumissa, jossa niitä olisi voinut julkaista. En kumminkaan ikinä kehdannut, sillä mielestäni siellä oli niin paljon parempia kirjoittajia, joten laitoin ne piiloon enkä ikinä julkaissut. Nyt harmittaa niiden piilotettujen kirjoituksien puolesta, jotka hävisi bittiavaruuteen kun koneeni hajosi. 

Sitten blogien pariin. 
GreatestJournaliin, myöhemmin LiveJournaliin olen kirjoittanut epäsäännöllisesti  vuodesta 2001, eli monta monta vuotta. GreatestJournal kaatui vuonna 2007 ja arvata saattaa hävisikö mun kuuden vuoden postaukset? Olisi kylläkin ollut mahdollisuus kopioida ne, mutta en sitten jaksanut. Olisi niin kiva lukea niitä! Tyhmä mä! :D Kuitenkin Live on ollut mulle tärkeä kirjoituspaikka, ja aion sinne jatkossakin kirjoittaa. Sitä ei pysty lukemaan kuin puolitutut, joten se on se paikka jonne kirjoitan kaiken suoraan ja mitään piilottamatta. Sinne oon kirjoittanut vuodesta 2007 tähän päivään mennessä 494 postausta elämän iloista ja suruista, eli  sitä materiaalia on paljonkin kertynyt vuosien varrelta. Parasta on välillä käydä lukemassa jo unohtuneita muistoja ja päiviä. :) Ehkä joskus laitan tännekin jotain postauksia.
Olen myös tehnyt monia eri blogeja, mutta ne ovat aina jääneet johonkin. 

Eli tämä ei ollenkaan ole vierasta. 

Miksikö sitten TAAS halusin tehdä uuden? Lähiaikoina olen lukenut muiden blogeja ja olen ihaillut miten ihmiset pystyvät kirjoittamalla vangitsemaan lukijansa ja kertomaan elämästä niin hienosti. Miksi mäkin en kokeilisi? 
Elämässäni on tällä hetkellä muutosten tuulia ja päässä paljon ajatuksia, joita haluan jakaa! 
Lisäksi tarvitsen elämääni uuden harrastuksen, ja mikä parasta, tässä harrastuksessa voi samalla juoda kuppitolkulla teetä!! 
Suurin syy kumminkin on se, että halun "tutustua" itseeni. Eilen nimittäin kirjoitin pitkän sepustuksen Facebookiin ja Liveen, siitä mitä mulle kuuluu. Kirjoittaessa havaitsin itsestäni uusia juttuja, joita en edes tullut mieleenkään, eli tämä on myös terapiaa mulle.

Tätä lukiessa voi odottaa höpinöitä elämästä, painonpudotuksesta, koulusta, kirjoista, sarjoista, elokuvista 

Niin ja jos teksti vähän tökkii, on outo tai virheitä täynnä, johtuneen hahmotushäiriöstä, jonka omistan. Välillä on siis vaikea miettiä mikä näyttää hyvältä - saahan sen anteeksi? :D

Blogini ei todellakaan tule sisältämään meikkeihin, muotiin tai mihinkään sellaiseen liittyvää. En ole sellainen tyttö, vaikka tykkäänkin välillä sellaisia blogeja lukea. 

pus.